Vasaloppet – matka ja päämäärä

Viime syksynä, kun minulla oli vaikeuksia saada palo urheilua kohtaan syttymään taas, päätin ilmoittautua mukaan Vasaloppetiin. Jopa itselleni tämä oli hieman yllättävä päätös; vaikka kroppani muuten kerää lihaksia melko helposti, olen aina ollut heikko käsistä. Siinä mielessä tasatyöntövoittoinen 90 kilometrinen hiihtokisa ei ehkä ole helpoin paikka menestyä.

Vasaloppet on kuitenkin minulle enemmän kuin kisa. Lapsesta asti olen telkkarista seurannut tapahtumaa into piukassa ja kun nyt tuli tilaisuus osallistua itse ajattelin, että miksi ei. En minä lähtenyt kisaan tekemään tulosta, vaan toteuttamaan lapsuuden unelmani. Toisaalta haluaisin ainakin jollain tavalla pärjätä, kun lähden johonkin mukaan ja se taas vaatii harjoittelua.

JH2_8400
Kuva: Pentti Pohjonen/Johan Hagström

Pelkkä ilmoittautuminen auttoi siis löytämään jonkinlaisen palon taas. Omien valintojeni seurauksena on ollut hieman vähemmän aikaa harjoitteluun kuin aikaisemmin, mutta laatu on pysynyt melko hyvänä, vaikka määrää on tullut vähemmän. Hiihto on tuonut mukavan lisämausteen harjoitteluun, kilometrejä on tullut aika tasan 2000 talven aikana.

Perjantaina kolmas maaliskuuta lensin uusikaarlepyyläisen Göran Holmin ryhmän kanssa Vaasasta Moraan. Huoltoryhmä Tomas Wikblomin johdolla piti huolta voitelusta ja sain myös juomahuoltoa kisan aikana, vaikka jäin hieman ryhmän parhaista, Christoffer Lindvallista ja Esa Mursusta. Ennen starttia oli siis aikaa vain makoilla sängyssä, odottaa tulevaa kisaa ja pohtia elämän menoa.

Portit Sälenin lähtöalueelle aukeavat kisa-aamuna klo 5.30. Olin lähtöryhmässä yksi, eli eliittirivin jälkeen, ja halusin mielellään varata paikan sen ryhmän kärjestä. Kun pääsimme paikalle klo 5.10 sain ensivaikutelmani kisasta; tämä on pelkkää hulluutta. Edessämme oli nimittäin jo sadan metrin jono eli jouduin tyytymään lähtöpaikkaan ensimmäisen ryhmän keskellä.
Matkaan lähdettiin klo 8.00 ja tunnelma lähdössä oli ehkä koko matkan paras, vähän niin kuin Jukolan viestissä. Ensimmäisen nousun alussa käytin vasenta laitaa ja otin monta sijaa juoksemalla Klaebo-tyyliin melkein yleisön varpailla. Sen jälkeen oli kuitenkin tungosta ja olin sen lisäksi niin hapoilla, että oli pakko rauhoittua ja tyytyä tilanteeseen.

Nousun jälkeisessä alamäessä iski ehkä koko kisan pahin pettymys; sukseni eivät luistaneet mihinkään. Edeltävän päivän lumisateen jälkeen tiesin kyllä, että tässä kelissä olisi pitänyt vetää ilman pitoja, mutta näillä käsillä en uskaltanut. Ensimmäisessä laskussa kun ihmisiä tuli ohi oikealta ja vasemmalta se ei tuntunut kovin hyvältä ratkaisulta, mutta loppujen lopuksi uskon, että tämä oli oikea päätös minulle.

Päässäni soi vaimon uhkaus, että ei ole kotiin tulemista, jos keskeytän. Lykin jonkin aikaa epätoivoisesti niin kovaa kuin vaan pääsin. Hyvä niin, koska reilun kymmenen kilometrin jälkeen Masa W:n hahmo ilmoitti, että tämä onkin minulle hyvä ryhmä. Vauhti hieman rauhoittui, lumi muuttui kosteammaksi ja luistoero muihin pieneni. Tästä asti liikuin samojen ihmisten kanssa melkein maaliin asti.

Matka kohti Moraa taittui yllättävän nopeasti. Yritin hiihtää rennosti ja erergiatehokkaasti, Rolle Willförin tekniikkavinkit mielessä pitäen. Vielä kun jäljellä oli parikymmentä kilometriä hoin itselleni, että ainakin tulen maaliin tämän ryhmän kärjessä, sen verran hyvä olo oli vielä siinä vaiheessa. Yhtäkkiä kävi kuitenkin niin, että kädet kuolivat kokonaan ja kun jäljellä oli reilu kymmenen kilometriä tipuin porukasta.

Loppukilometrien ylämäessä yleisö antoi epävirallisen tiedon, että vain yksi ennen minua oli hiihtänyt pidoilla. Kyllä tämä laji on muuttunut aika lailla. Maalissa olin 211. ajalla 4.30. Jos olisin pitänyt paikkani letkassa maaliin asti, sijoitus olisi ollut noin parikymmentä sijaa parempi. Se vähän harmitti heti kisan jälkeen, mutta viimeistään kun onnitteluviestit alkoivat saapua huomasin, että ehkä tästä kuitenkin saa olla ihan tyytyväinen.

Oliko Vasaloppet sitten tärkeämpi matkana vai päämääränä? Siihen voi ehkä olla vaikea vastata suoraan. Ainakin tiedän sen, että Vasaloppet oli enemmän kuin matka sinänsä, se toi mieleen miksi harrastan urheilua ylipäätään. Matka ja päämäärä voi välillä olla hyvin lähellä toisiaan.

  • img_9453

    Fredric Portin Paimion Rastin väreissä juokseva maajoukkuesuunnistaja, joka on oppinut sen, että aina voi oppia lisää. Tulevaisuudessa Fredric haluaa opetella nauttimaan intohimostaan suunnistuksesta myös MM-tasolla, jolloin pakkopulla toivottavasti muuttuu mitalikakuksi.