Varusmiesurheilua

Varusmiespalveluksessa päivä etenee helposti, kun käskyjä tulee ja niitä noudatetaan. Heti iltavapailla iskee valinnanvaikeus, kun pitäisi päättää, mitä tekee. Meillä täällä Santahaminassa on fasiliteetit kunnossa ja vaihtoehtoja on monia. Voi lähteä yösuunnistamaan saaren rantakalliolle tai helppokulkuisille kankaille, lamppulenkille neulaspoluille, vauhtileikittelylle pururadalle, tiejyystölle tai radalle kestävyysjuoksijoiden kanssa tai mennä hiomaan juoksutekniikkaa etupihalle.

Sitten on vielä valmennuskeskus eli vakesi, jossa pääsee matolle pomppimaan, vääntämään rautaa mutkalle, painimaan jefujen kanssa tatamilla, jyynäämään kuntopiiriä kaiken maailman pallojen kanssa tai ilman ja viemään tasapainoa niin ikään eri apuvälineiden kera eteenpäin.

Ja toki vaihtoehtoina ovat myös lihashuolto, venyttely ja rullailu, jotka pyrin aina tilaisuuden tullen päivään sisällyttämään. Etukäteen ajateltuna kaikista helpoin eikä aina huonoin valinta on toki punkassa rötväys. Helppoa se minulle ei kuitenkaan ole ollut, sillä päivän mittaan treenimoti on kasvanut melkolailla huippuunsa, jolloin treenin väliinjättö on todellisen karvasta kalkkia nieltäväksi.

Kisakallio2
Kuva: Seppo Väli-Klemelä

Ensimmäisillä iltavapailla tein sen alokasvirheen, että tulin lenkiltä minuuttia ennen määräaikaa. Siitä homma jatkui iltavahvuuslaskennalla, pinkka -ja punkkatarkastuksella sekä ohjatuilla iltatoimilla ennen hiljaisuutta. Illan viimeiseen kolmeen minuuttiin kävin vessassa, suihkussa, venyttelin, pesin hampaat ja söin iltapalan, kutakuinkin tuossa järjestyksessä. Siitä kun oppi paremmin talon tavoille on elämä vähän helpottunut eikä päivän maksimisykettä ole tarvinnut latoa tauluun iltatoimien aikana, vaan mieluumminkin reeneissä.

Alle olen taulukoinut alkukauden harjoitusmäärät lajeittain tältä ja viime kaudelta (viikot 44-03). Tarkkasilmäisimmät huomaavat selkeän laskun niissä. Se ei toki ole toivottavaa mutta kannattaa keskittyä niihin asioihin joihin voi vaikuttaa. Tätä vajetta ei kuitenkaan kannata viikonloppuvapailla välttämättä lähteä kuromaan umpeen, vaikka toki sitäkin olen koittanut muun muassa seuran viikonloppuleireillä. Jos viikolla ei ole päässyt kunnolla harjoittelemaan, kannattaa asia vaan hyväksyä niin kuin se on, ja keskittyä tulevaan.

reenimäärät

Noista tämän kauden määristä puuttuu muuten sotilaskoulutuksen tarjoamat tunnit, joita kertyy kyllä viikosta riippuen aikamoisesti. Esimerkiksi metsäleireillä kävelyä rinkan kanssa ja ilman kertyy lähes kellon ympäri ja tiedustelijan energiankulutus pyörii siellä lähempänä yhdeksäätuhatta kaloria vuorokaudessa. Tuollainen vähän reilu sadan sykkeellä könyäminen kannattaa ajatella olevan aivan tervetullutta treeniä keskelle pk-kautta. Toki kaiken inttitouhun voi mieltää pahimmaksi myrkyksi mitä voi ylipäätään niellä, mutta se ei muuta lopputulosta paremmaksi, joten mieluummin ajattelee positiivisesti eikä stressaa suotta. Muutenkin asioiden stressaaminen on turhaa ja etenkin täällä sen huomaa kuinka turmiollista se on urheilun kannalta. Helpoimmalla pääsee, kun urheilee täysillä silloin, kun siihen annetaan mahdollisuus, ja “sotii” täysillä, kun on sen aika.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sotilaskoulutuksessa kertyvää rasitusta kannattaisi ottaa huomioon. Niin kuin sanoin, on etenkin metsäleirit olleet todella rankkoja, ja väsymistila niiden jälkeen on kuin olisi kiskonut Jukola-viikonlopun ja 25-mannalaivan peräjälkeen ja sen jälkeen juossut 63 kilometriä Seitsemisen kansallispuiston poluilla.

Niinpä, kun viime metsäleiri loppui torstaina, maltoin olla sen illan juoksematta ja noudatin sitä yksinkertaisinta ja tässä tapauksessa varmaankin tehokkainta keinoa palautua eli rötväsin punkassa minkä kerkesin. Se kyseinen viikonloppu oltiin kiinni ja tarkoituksena oli palautella sunnuntaille asti, jolloin juoksin Raitasen Topin kanssa vauhtileikittelyn Santiksen hiekkatiestöllä. Ennen sitä työstin kuitenkin jälkikäteen ajatellen liikaa kaikkea pientä palauttavaa lenkkiä kun oli niin hieno harjoitella pitkästä aikaa. Selvisin vielä sunnuntain vauhtileikittelyn kunnialla läpi, ja olin tyytyväinen tehokkaan ajan keskivauhtiin 3:07. Maanantaina kun hyppäsin alas yläpunkastani alkoi pohje kramppaamaan, joka ei ole mitään perussettiä minulle, jolla on lihakset yleensä kipeenä kerran kahdessa vuodessa tai harvemmin. Otin puhelun Sepille ja kysyin että mitäs tää tämmönen on. Sepi neuvo kattoon sykkeitä ja ne paukki päälle seittemässäkympissä levossa, kun yleensä pysyy siellä neljänkympin tienoolla. Olikin aika selkee tilanne, että kokonaisrasitus oli kasvanut liian suureksi. Toisin sanoen en ollut palautunut tarpeeksi metsäleirin jälkeen mutta onneksi tästä koko keissistä selvisi parin päivän keventelyllä.

Onneksi mun kroppa antaa aika selkeää signaalia jos on liian uupunut ja osataan valmentajan kanssa niihin nopeasti reagoida. Nyt sen huomasi käytännössä mitä tarkoittaa kun Sepin kanssa puhutaan usein että tarkastellaan palautumista joka päivä ja että kokonaisrasitus ratkaisee. En ole koskaan ollut minkäänlaisessa liiallisessa ylirasitustilassa ja nytkin olin vain yhden päivän enkä yhtään kunnon treeniä tehnyt rasittuneena.

Tästä ikävästäkin kokemuksesta oppi paljon itsestään ja vaikka kovatreeni menisikin hyvin, on palautumista syytä tarkastella koko ajan. Olen kuitenkin varma, että jos olisi uupumuksesta ja lihastuntemuksista huolimatta jatkanut treenaamista, olisi painunut jonkinmoiseen syvempään monttuun aika nopeasti. Siitä syystä olen äärimmäisen kiitollinen valmentajalleni, jonka kanssa tarkastellaan palautumista joka päivä, ja muutetaan ohjelmaa tarpeen mukaan. Minun olisi todella vaikea kuvitella harjoittelevan niin, että lyötäisiin kouraan jokin tarkka ohjelma viikon tai pari eteenpäin, jossa sitten pysyttäisiin hampaat irvessä.

Muutenkin kokonaisrasituksen huomiointi on onnistunut hyvin, sillä olen ollut vain yhden päivän kipeänä intin aikana. Toki se johtuu suureksi osaksi siitä, etten juuri koskaan ole sairastanut muutenkaan, mutta luulen että iso osa on myös  ravinto-lepo-harjoittelu-kolmion tasapainon ansiota.

Täällä on muutenkin oppinut arvostamaan erilailla terveyttä, kun on nähnyt sairaita aseveljiä. Myös muut elämän perusasiat ovat saaneet entistä korkeamman arvon. Usein kun menee syömään, syö aika suurella innolla, kun on niin suuri nälkä. Kun menee treenaamaan, treenaa suurella innolla, kun ei ole päässyt niin paljoa treenaamaan, ja yöllä nukkuu sikeästi, kun on niin väsynyt. Myös lomia ja vapaita arvostaa aivan erilailla, kun ennen ei muusta tiennytkään. Tulee siis elettyä aikalailla täysillä, joka on oikeastaan tosi mukavaa.

/Anton

  • CIfnx0NWUAAPF2m.jpg-large

    Anton Kuukka Olen innokas suunnistaja Tampereelta. Tavoitteeni ja motivaationi ovat korkealla, joten ei muuta kuin treenaamaan kohti unelmia!