Vamma, syviä mietteitä ja seurasiirto. Miten menee Miika Kirmula?

Tulevalle kaudelle Kalevan Rastin väreihin siirtyvä nuori suunnistajalahjakkuus Miika Kirmula on ollut viime vuosina yksi suomalaisen suunnistuksen kuumimpia tulevaisuuden nimiä. Nuori mies loisti kuitenkin poissaolollaan viime syksyn kisoissa ja ilmestyi takaisin otsikkoihin kuumaakin kuumemman seurasiirron saattelemana. Kysyimme Miikalta mitä tällä hetkellä oikein on meneillään.

Emme löytäneet sinua loppukauden tuloslistoista. Mihin katosit kesällä Miika Kirmula?

MM-viestin jälkeen en loppukaudella juossut enään yhtään kisaa. Oli kaikinpuolin todella kova paikka itselle. Juuri kun oli päässyt juoksemaan suht normaalisti vaikean talven jäljiltä, niin matto vedettiin alta. Jouduin menemään liian limiteillä, kun aloitin juoksuharjoittelun vasta helmikuussa. Kyllä sitä vaan silti pääsi kohtuulliseen kuntoon 90 tunnin juoksu/suunnistusmäärällä marraskuusta heinäkuuhun. Tosin aika hurjalla motivaatiolla tuli tehtyä kaikkea muuta harjoittelua, joka tekikin tulosta.

Minkälainen vaiva sinulla siis tarkemmin ottaen oli?

Lonkankoukistajan ja reisiluun kanssa oli ongelmaa, eli juoksussa nivusessa ja osittain pakarassa oli kipua.

Miten maltoit lopettaa kauden kesken ja miten käsittelit tuota vastaiskua?

Yhteistuumin sitten tehtiin päätös lääkärin kanssa, että nyt hoidetaan kaikki ajan knssa kuntoon. Teki kyllä tuolloin hyvää olla hetken aikaa vanhempien kanssa mökillä ja mietiskellä asioita. Tähän mennessä yksi selvästi vaikempia hetkiä urallani. Oli vaikea päätös lopettaa kausi ajoissa, mutta uskon sen olleen lopulta oikea ratkaisu. Hirveästi ei tullut seurattua myöskään kisoja loppukesästä.

miika

Millä ajatuksin suuntaat tulevaan?

No nyt kaikki näyttää hyvältä! Itsellä seuraavana isona tavoitteena on Norjan MM-kilpailuissa top 6. Onhan tässä välissä vielä vaikka mitä tärkeitä kisoja, mutta sitä kohden mennään. Ensi kaudella luonnollisesti EM- ja MM-kilpailut, viime vuoden pitkän 19. sijaa lähden hilaamaan lähemmäksi kärkeä, tavoitteena olisi olla hyvin lähellä 10 kärkeä.

Miltä talven harjoituskautesi näyttää?

Vielä tässä vaiheessa talvea tulee harjoitteluna tehtyä paljon muuta kuin juoksua. Totesin tämän viimekaudella hyväksi asiaksi, joka vei kokonaisuutta eteenpäin ja auttaa varmasti vammojen minimoinnissa. Talven leiritystä olen suunnitellut seuraavasti: tammikuussa 2 viikkoa Espanjassa ja 1 viikko Lapissa hiihtäen, helmikuussa 1,5 viikkoa Portugalissa ja 1 viikko Espanjassa ja vielä maaaliskuussa 1 viikko Ranskassa ja 1 viikko Sveitsissä.

Kuulostaa ihan ammattiurheilijan elämältä! Kutsuisitko itseäsi tällä hetkellä ammatilaiseksi?

Työnantajani Puolustusvoimat mahdollistavat kyllä panostamisen täysillä urheiluun ja pystyy elämään täysillä urheilun ehdoilla miettimättä liikoja pieniä asioita kuten taloutta.

Seurasiirtosi on varmasti yksin talven kovimpia uutisia suunnistusrintamalla. Avaisitko meille seurasiirtosi taustoja ja odotuksia tulevasta?

Koin nyt ajan olevan sopiva kokeilla jotain uutta, jotta ei joudu sitten myöhemmällä iällä katumaan ettei kokeillut kaikkea. Niitä asioita yleensä varmasti katuu tulevaisuudessa joita ei kokeillut. Aika vähän vasta ehtinyt olla porukan kanssa tekemisissä, mutta moni on entuudestaan jo tuttu ja hyviä tyyppejä kaikki! Helmikuun alussa Portugalin leirillä pääsee sitten tutustumaan vielä lähempää toimintaan. Käväisin jo tosin Latviassa lyhyellä leirillä Kalevan Rastin pienellä porukalla

AngAsta tottakai jää kaipaamaan mahtavia kavereita ja kokonaisuudessaan hyvää porukkaa, mutta ovathan he edelleen olemassa vaikka paidan väri onkin vaihtunut.

 

  • MK

    Miika Kirmula Opiskelen liikuntaneuvojaksi Vierumäellä. Kaikki tehdään urheilun ehdoilla. Jokaisesta kivuttomasta juoksuaskeleesta pitää nauttia.