Vasaloppet – matka ja päämäärä

Viime syksynä, kun minulla oli vaikeuksia saada palo urheilua kohtaan syttymään taas, päätin ilmoittautua mukaan Vasaloppetiin. Jopa itselleni tämä oli hieman yllättävä päätös; vaikka kroppani muuten kerää lihaksia melko helposti, olen aina ollut heikko käsistä. Siinä mielessä tasatyöntövoittoinen 90 kilometrinen hiihtokisa ei ehkä ole helpoin paikka menestyä.

Vasaloppet on kuitenkin minulle enemmän kuin kisa. Lapsesta asti olen telkkarista seurannut tapahtumaa into piukassa ja kun nyt tuli tilaisuus osallistua itse ajattelin, että miksi ei. En minä lähtenyt kisaan tekemään tulosta, vaan toteuttamaan lapsuuden unelmani. Toisaalta haluaisin ainakin jollain tavalla pärjätä, kun lähden johonkin mukaan ja se taas vaatii harjoittelua.

JH2_8400
Kuva: Pentti Pohjonen/Johan Hagström

Pelkkä ilmoittautuminen auttoi siis löytämään jonkinlaisen palon taas. Omien valintojeni seurauksena on ollut hieman vähemmän aikaa harjoitteluun kuin aikaisemmin, mutta laatu on pysynyt melko hyvänä, vaikka määrää on tullut vähemmän. Hiihto on tuonut mukavan lisämausteen harjoitteluun, kilometrejä on tullut aika tasan 2000 talven aikana.

Perjantaina kolmas maaliskuuta lensin uusikaarlepyyläisen Göran Holmin ryhmän kanssa Vaasasta Moraan. Huoltoryhmä Tomas Wikblomin johdolla piti huolta voitelusta ja sain myös juomahuoltoa kisan aikana, vaikka jäin hieman ryhmän parhaista, Christoffer Lindvallista ja Esa Mursusta. Ennen starttia oli siis aikaa vain makoilla sängyssä, odottaa tulevaa kisaa ja pohtia elämän menoa.

Portit Sälenin lähtöalueelle aukeavat kisa-aamuna klo 5.30. Olin lähtöryhmässä yksi, eli eliittirivin jälkeen, ja halusin mielellään varata paikan sen ryhmän kärjestä. Kun pääsimme paikalle klo 5.10 sain ensivaikutelmani kisasta; tämä on pelkkää hulluutta. Edessämme oli nimittäin jo sadan metrin jono eli jouduin tyytymään lähtöpaikkaan ensimmäisen ryhmän keskellä.
Matkaan lähdettiin klo 8.00 ja tunnelma lähdössä oli ehkä koko matkan paras, vähän niin kuin Jukolan viestissä. Ensimmäisen nousun alussa käytin vasenta laitaa ja otin monta sijaa juoksemalla Klaebo-tyyliin melkein yleisön varpailla. Sen jälkeen oli kuitenkin tungosta ja olin sen lisäksi niin hapoilla, että oli pakko rauhoittua ja tyytyä tilanteeseen.

Nousun jälkeisessä alamäessä iski ehkä koko kisan pahin pettymys; sukseni eivät luistaneet mihinkään. Edeltävän päivän lumisateen jälkeen tiesin kyllä, että tässä kelissä olisi pitänyt vetää ilman pitoja, mutta näillä käsillä en uskaltanut. Ensimmäisessä laskussa kun ihmisiä tuli ohi oikealta ja vasemmalta se ei tuntunut kovin hyvältä ratkaisulta, mutta loppujen lopuksi uskon, että tämä oli oikea päätös minulle.

Päässäni soi vaimon uhkaus, että ei ole kotiin tulemista, jos keskeytän. Lykin jonkin aikaa epätoivoisesti niin kovaa kuin vaan pääsin. Hyvä niin, koska reilun kymmenen kilometrin jälkeen Masa W:n hahmo ilmoitti, että tämä onkin minulle hyvä ryhmä. Vauhti hieman rauhoittui, lumi muuttui kosteammaksi ja luistoero muihin pieneni. Tästä asti liikuin samojen ihmisten kanssa melkein maaliin asti.

Matka kohti Moraa taittui yllättävän nopeasti. Yritin hiihtää rennosti ja erergiatehokkaasti, Rolle Willförin tekniikkavinkit mielessä pitäen. Vielä kun jäljellä oli parikymmentä kilometriä hoin itselleni, että ainakin tulen maaliin tämän ryhmän kärjessä, sen verran hyvä olo oli vielä siinä vaiheessa. Yhtäkkiä kävi kuitenkin niin, että kädet kuolivat kokonaan ja kun jäljellä oli reilu kymmenen kilometriä tipuin porukasta.

Loppukilometrien ylämäessä yleisö antoi epävirallisen tiedon, että vain yksi ennen minua oli hiihtänyt pidoilla. Kyllä tämä laji on muuttunut aika lailla. Maalissa olin 211. ajalla 4.30. Jos olisin pitänyt paikkani letkassa maaliin asti, sijoitus olisi ollut noin parikymmentä sijaa parempi. Se vähän harmitti heti kisan jälkeen, mutta viimeistään kun onnitteluviestit alkoivat saapua huomasin, että ehkä tästä kuitenkin saa olla ihan tyytyväinen.

Oliko Vasaloppet sitten tärkeämpi matkana vai päämääränä? Siihen voi ehkä olla vaikea vastata suoraan. Ainakin tiedän sen, että Vasaloppet oli enemmän kuin matka sinänsä, se toi mieleen miksi harrastan urheilua ylipäätään. Matka ja päämäärä voi välillä olla hyvin lähellä toisiaan.

Hyvä on suunnistajan hiihdellä

Nykyään huomaan, että puhun melko usein siitä, kuinka tärkeää on löytää se oma tie eteenpäin, sekä urheilijana että muutenkin elämässä. Kyllähän minullekin tulee hetkiä, kun en enää usko omaan tekemiseen, mutta haluaisin ainakin lähtökohtaisesti mennä elämässä eteenpäin sellaisten valintojen kautta, jotka tuntuvat itselleni luonnollisilta. Yksi esimerkki minulle luonnollisista asioista on hiihto.

Kun aloin harrastaa urheilua, hiihto oli minulle vähintäänkin yhtä tärkeä laji kuin suunnistus. Jossain vaiheessa kuitenkin suunnistuksen vaivattomuus, monipuolisuus ja tasapuolisuus vetivät puoleensa. Hiihdon välinepuoli ei houkuttanut, mutta urheilulajina se on aina ollut lähellä sydäntäni. Suunnistuksen lisäksi se on edelleen se laji, jota seuraan eniten. Osa minua on vieläkin hiihtäjä.

JH1_9232
Kuva: Pentti Pohjonen/Johan Hagström

Juniorivuosien jälkeen erikoistuminen suunnistukseen vahvistui ja harjoittelu muuttui lajinomaisemmaksi myös talvisin. Aivan syystäkin, muuten en olisi kehittynyt samalla tavalla suunnistajana. Juoksukilometrejä metsästäessä podin tavallaan huonoa omaatuntoa hiihtämisestä. Kun viettää aikaa juoksijoiden kanssa tulee helposti sellainen olo, että juoksu on se ainut järkevä tapa harjoitella.

Jälkiviisaana voi sanoa, että muutama hiihtolenkki lisää ei varmasti olisi haitannut. Kaksi talvea peräkkäin juoksin jalkani rikki ja sen jälkeen näen asian eri tavalla. Ensimmäinen huomioni oli, kuinka paljon pidän hiihtämisestä ja toinen kuinka nopeasti juoksuni alkaa kulkemaan taas sen jälkeen, kun olen hiihtänyt enemmän. Oivalsin, että tämähän on se minun tapani harjoitella.

Sen jälkeen olen hyvällä omallatunnolla hiihtänyt talvisin säännöllisesti. Pidän enemmän perinteisestä tyylistä, vaikka siinä tulee paljon tasatyöntöä täällä lakeudella. Liikeradat muistuttavat kuitenkin enemmän juoksua ja keskivartalo saa samalla tehokuurin, josta on mielestäni hyötyä myös kesällä.

Tänäkin talvena olen tähän saakka liikkunut enemmän hiihtomonot kuin juoksukengät jalassa, vaikka luonnonlunta ei tahdo tulla. Pohjanmaan urheilukansa on kuitenkin kiinnostunut hiihdosta ja sen vuoksi tekolumella on ollut mahdollista hiihtää koko ajan marraskuun lopusta asti. Nyt, kun taktiikkani on pysyä enemmän kotiseudulla, olen myös jonkin verran osallistunut seudun hiihtokilpailuihin. Ne toimivat mukavina välitavoitteina, palauttavat kilpailutilanteen mieleen ja antavat leikkimielisen tilaisuuden ottaa vanhoista hiihtäjäkavereistani mittaa.

JH2_8400
Kuva: Pentti Pohjonen/Johan Hagström

Tietenkin huomaa, ettei tämä ole ”oikea” lajini, mutta olen kuitenkin pysynyt ihan siinä ”oikeiden” hiihtäjien vanavedessä, mikä on kiva huomata. Hiihdin Uudenkaarlepyyn kakkosjoukkueessa Vetelin maakuntaviestissä, voitin miesten sarjan Vöyrinkisoissa, osallistuin Luodon piirinmestaruuskisoihin sekä henkilökohtaisesti että viestissä, ja viime sunnuntaina olin seitsemäs Botniahiihdossa.

Vielä olisi kaksi hiihtokisaa kalenterissa, ensin Fäbodahiihto Pietarsaaressa ja sitten kauden kohokohtana 90 kilometriä pitkä Vasahiihto viides päivä maaliskuuta. Varsinaisia tavoitteita ei siellä ole, pääasia on nauttia matkasta ja tunnelmasta. Yritänhän minä roikkua kärjen tuntumassa mahdollisimman kauan, mutta en yhtään osaa sanoa, onnistuuko se 30 metriä vai 30 kilometriä. Arvostan joka tapauksessa sitä, että pääsen taas jollain tavalla toteuttamaan itseäni hiihdon merkeissä.

Tietä käyden tien on vanki.

Vapaa on vain umpihanki.

-Aaro Hellaakoski

Changes

I have postponed the writing of this blog as long as I could. It seemed that I always had something more important to do: lots of trainings, exams, university work… Or maybe I was just too lazy to take the time to reflect on the changes I made last autumn.

To me, variety is perhaps what made me love so much orienteering, and also what enables me not to give up everything after each important competition, what makes me want to go on for countless trainings. You know tomorrow will always be different. Still, one needs routine too. In training and life. To do things well, to master them, to feel confident. The key for me staying motivated is to find this balance between good routine and changes.

lucas2

 

Last year, I started to feel I had been living and training the same way for a long time, 6 years. 6 years ago, I went back living in my home town, Lyon, and started civil engineering studies. Those years have been maybe the funniest, happiest and most enjoyable years in my life. I had also never trained so long in the same place before. And as I still have 1.5 years of studies ahead of me, this was not likely to change. Lyon is going to remain my training base for at least 1.5 years.

But I definitely started to need some changes in my life. That was something I felt deep in me, that I needed to explore new places, meet new people, or maybe just find a new challenge. As this change couldn’t come from the “French dimension” of my career, it had to come from somewhere else. I therefore took the hard decision to leave the first and only Scandinavian club I had had, OK Denseln, with whom I had developed such a good relationship and shared so many nice memories.

Destination: Uppsala and OK Linné. Tough decision, but if felt right. And still does.

lucas1

Scandinavian clubs are very important for French orienteers. Not so much to prepare WOC, get daily training opportunities or find a training group, as we already have a good training environment and resources back home. But to get as close as possible to one’s best abilities, only Scandinavian clubs and competitions can provide the last bit we don’t have at home:  the pressure and nervousness of running a big relay. And team preparation as well.

lucas4

 

It may seem not much. But it’s huge. It’s only 2 or 3 races a year. But it has so much impact on one’s development. And, as far as I am concerned, on my motivation to train and pursue my dreams and goals. Maybe I could do without OK Linné and perform well at WOC or World Cup or whatever. But I would miss the magic. Running Tiomila in a strong team, knowing I am not allowed to miss or fail, for the team. And try to win it.

That’s the kind of challenge I needed, to keep on training hard. And until now, still in the middle of winter, but closer than ever to the beginning of the season, I can say the training has been good.

lucas3

 

Varusmiesurheilua

Varusmiespalveluksessa päivä etenee helposti, kun käskyjä tulee ja niitä noudatetaan. Heti iltavapailla iskee valinnanvaikeus, kun pitäisi päättää, mitä tekee. Meillä täällä Santahaminassa on fasiliteetit kunnossa ja vaihtoehtoja on monia. Voi lähteä yösuunnistamaan saaren rantakalliolle tai helppokulkuisille kankaille, lamppulenkille neulaspoluille, vauhtileikittelylle pururadalle, tiejyystölle tai radalle kestävyysjuoksijoiden kanssa tai mennä hiomaan juoksutekniikkaa etupihalle.

Sitten on vielä valmennuskeskus eli vakesi, jossa pääsee matolle pomppimaan, vääntämään rautaa mutkalle, painimaan jefujen kanssa tatamilla, jyynäämään kuntopiiriä kaiken maailman pallojen kanssa tai ilman ja viemään tasapainoa niin ikään eri apuvälineiden kera eteenpäin.

Ja toki vaihtoehtoina ovat myös lihashuolto, venyttely ja rullailu, jotka pyrin aina tilaisuuden tullen päivään sisällyttämään. Etukäteen ajateltuna kaikista helpoin eikä aina huonoin valinta on toki punkassa rötväys. Helppoa se minulle ei kuitenkaan ole ollut, sillä päivän mittaan treenimoti on kasvanut melkolailla huippuunsa, jolloin treenin väliinjättö on todellisen karvasta kalkkia nieltäväksi.

Kisakallio2
Kuva: Seppo Väli-Klemelä

Ensimmäisillä iltavapailla tein sen alokasvirheen, että tulin lenkiltä minuuttia ennen määräaikaa. Siitä homma jatkui iltavahvuuslaskennalla, pinkka -ja punkkatarkastuksella sekä ohjatuilla iltatoimilla ennen hiljaisuutta. Illan viimeiseen kolmeen minuuttiin kävin vessassa, suihkussa, venyttelin, pesin hampaat ja söin iltapalan, kutakuinkin tuossa järjestyksessä. Siitä kun oppi paremmin talon tavoille on elämä vähän helpottunut eikä päivän maksimisykettä ole tarvinnut latoa tauluun iltatoimien aikana, vaan mieluumminkin reeneissä.

Alle olen taulukoinut alkukauden harjoitusmäärät lajeittain tältä ja viime kaudelta (viikot 44-03). Tarkkasilmäisimmät huomaavat selkeän laskun niissä. Se ei toki ole toivottavaa mutta kannattaa keskittyä niihin asioihin joihin voi vaikuttaa. Tätä vajetta ei kuitenkaan kannata viikonloppuvapailla välttämättä lähteä kuromaan umpeen, vaikka toki sitäkin olen koittanut muun muassa seuran viikonloppuleireillä. Jos viikolla ei ole päässyt kunnolla harjoittelemaan, kannattaa asia vaan hyväksyä niin kuin se on, ja keskittyä tulevaan.

reenimäärät

Noista tämän kauden määristä puuttuu muuten sotilaskoulutuksen tarjoamat tunnit, joita kertyy kyllä viikosta riippuen aikamoisesti. Esimerkiksi metsäleireillä kävelyä rinkan kanssa ja ilman kertyy lähes kellon ympäri ja tiedustelijan energiankulutus pyörii siellä lähempänä yhdeksäätuhatta kaloria vuorokaudessa. Tuollainen vähän reilu sadan sykkeellä könyäminen kannattaa ajatella olevan aivan tervetullutta treeniä keskelle pk-kautta. Toki kaiken inttitouhun voi mieltää pahimmaksi myrkyksi mitä voi ylipäätään niellä, mutta se ei muuta lopputulosta paremmaksi, joten mieluummin ajattelee positiivisesti eikä stressaa suotta. Muutenkin asioiden stressaaminen on turhaa ja etenkin täällä sen huomaa kuinka turmiollista se on urheilun kannalta. Helpoimmalla pääsee, kun urheilee täysillä silloin, kun siihen annetaan mahdollisuus, ja “sotii” täysillä, kun on sen aika.

Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sotilaskoulutuksessa kertyvää rasitusta kannattaisi ottaa huomioon. Niin kuin sanoin, on etenkin metsäleirit olleet todella rankkoja, ja väsymistila niiden jälkeen on kuin olisi kiskonut Jukola-viikonlopun ja 25-mannalaivan peräjälkeen ja sen jälkeen juossut 63 kilometriä Seitsemisen kansallispuiston poluilla.

Niinpä, kun viime metsäleiri loppui torstaina, maltoin olla sen illan juoksematta ja noudatin sitä yksinkertaisinta ja tässä tapauksessa varmaankin tehokkainta keinoa palautua eli rötväsin punkassa minkä kerkesin. Se kyseinen viikonloppu oltiin kiinni ja tarkoituksena oli palautella sunnuntaille asti, jolloin juoksin Raitasen Topin kanssa vauhtileikittelyn Santiksen hiekkatiestöllä. Ennen sitä työstin kuitenkin jälkikäteen ajatellen liikaa kaikkea pientä palauttavaa lenkkiä kun oli niin hieno harjoitella pitkästä aikaa. Selvisin vielä sunnuntain vauhtileikittelyn kunnialla läpi, ja olin tyytyväinen tehokkaan ajan keskivauhtiin 3:07. Maanantaina kun hyppäsin alas yläpunkastani alkoi pohje kramppaamaan, joka ei ole mitään perussettiä minulle, jolla on lihakset yleensä kipeenä kerran kahdessa vuodessa tai harvemmin. Otin puhelun Sepille ja kysyin että mitäs tää tämmönen on. Sepi neuvo kattoon sykkeitä ja ne paukki päälle seittemässäkympissä levossa, kun yleensä pysyy siellä neljänkympin tienoolla. Olikin aika selkee tilanne, että kokonaisrasitus oli kasvanut liian suureksi. Toisin sanoen en ollut palautunut tarpeeksi metsäleirin jälkeen mutta onneksi tästä koko keissistä selvisi parin päivän keventelyllä.

Onneksi mun kroppa antaa aika selkeää signaalia jos on liian uupunut ja osataan valmentajan kanssa niihin nopeasti reagoida. Nyt sen huomasi käytännössä mitä tarkoittaa kun Sepin kanssa puhutaan usein että tarkastellaan palautumista joka päivä ja että kokonaisrasitus ratkaisee. En ole koskaan ollut minkäänlaisessa liiallisessa ylirasitustilassa ja nytkin olin vain yhden päivän enkä yhtään kunnon treeniä tehnyt rasittuneena.

Tästä ikävästäkin kokemuksesta oppi paljon itsestään ja vaikka kovatreeni menisikin hyvin, on palautumista syytä tarkastella koko ajan. Olen kuitenkin varma, että jos olisi uupumuksesta ja lihastuntemuksista huolimatta jatkanut treenaamista, olisi painunut jonkinmoiseen syvempään monttuun aika nopeasti. Siitä syystä olen äärimmäisen kiitollinen valmentajalleni, jonka kanssa tarkastellaan palautumista joka päivä, ja muutetaan ohjelmaa tarpeen mukaan. Minun olisi todella vaikea kuvitella harjoittelevan niin, että lyötäisiin kouraan jokin tarkka ohjelma viikon tai pari eteenpäin, jossa sitten pysyttäisiin hampaat irvessä.

Muutenkin kokonaisrasituksen huomiointi on onnistunut hyvin, sillä olen ollut vain yhden päivän kipeänä intin aikana. Toki se johtuu suureksi osaksi siitä, etten juuri koskaan ole sairastanut muutenkaan, mutta luulen että iso osa on myös  ravinto-lepo-harjoittelu-kolmion tasapainon ansiota.

Täällä on muutenkin oppinut arvostamaan erilailla terveyttä, kun on nähnyt sairaita aseveljiä. Myös muut elämän perusasiat ovat saaneet entistä korkeamman arvon. Usein kun menee syömään, syö aika suurella innolla, kun on niin suuri nälkä. Kun menee treenaamaan, treenaa suurella innolla, kun ei ole päässyt niin paljoa treenaamaan, ja yöllä nukkuu sikeästi, kun on niin väsynyt. Myös lomia ja vapaita arvostaa aivan erilailla, kun ennen ei muusta tiennytkään. Tulee siis elettyä aikalailla täysillä, joka on oikeastaan tosi mukavaa.

/Anton

Missä kuljimme kerran

Niin kuin monelle muillekin, joulu on minulle aika, kun käyn kotona viettämässä aikaa perheeni kanssa. Tänä vuonna olin jouluna Ruotsissa hiihtämässä Lauran perheen kanssa, mutta uuden vuoden vaihtuessa olin kotona Uudessakaarlepyyssä omien sukulaisteni kera. Istuessani omassa vanhassa huoneessani iski ajatus, että voisin filosofoida vähän kodin merkityksestä. Tässä huoneessa nimittäin monet unelmat syntyivät ja ilman niitä en olisi tänään istunut tässä kirjoittamassa blogia suunnistuskansalle.

Lapsena ja teininä en ole koskaan fanittanut rokkitähtiä tai näyttelijöitä, eli sellaisia kuvia ei vanhasta huoneestani löydy. Sen sijaan kahdella kaapinovella on julisteita eri urheilijoista. Toisen kaapin julisteet on otettu Futari-lehdestä ja siinä on nimiä kuten Rivaldo, Maldini, Raul, Totti, Ballack, Vieri, van Nistelrooy, Carlos ja Henry. Nämät nimet ovat minulle tänään pelkkiä nimiä ilman suurta tunnearvoa, minusta ei vaan tullut jalkapalloilijaa.

kuva-1

Toinen kaapinovi näyttää vähän erilaiselta. Siinä juoksevat tämän huoneen oikeat kotijumalat, eli nimet kuten Haldin, Salmi, Ikonen, Lakanen, Huovila ja Peltola. Kuvat näistä henkilöistä on omin käsin leikattu Suunnistaja-lehdestä ja muistan, kuinka isoja idoleja he olivat minulle siihen aikaan. En väitä olevani yhtä menestynyt kuin he tänään, mutta ainakin kilpailen samalla tasolla. Vaikka en ole sillä tasolla, millä haluaisin olla, pitää muistaa arvostaa sitä, että olen kuitenkin päässyt aika pitkälle ja toteuttanut monta unelmaa, jotka syntyivät tässä huoneessa. Kaikki edellä mainitut henkilöt ovat tänään minulle ystäviä, sekin ehkä kertoo jotain.

kuva-2

 

Vanhan huoneeni ikkunasta näkee paljon. Yleisurheilukentän, jolla harjoittelin samassa ryhmässä Sandra Erikssonin kanssa. Jalkapallokentän, jossa pelasin samassa joukkueessa Leo Komarovin kanssa (voin kertoa, että treeneissäkin mustelmia tuli roppakaupalla, jos sattui olemaan toisessa joukkueessa kuin Leksa). Tähtihallin, jossa olen pelannut salibandyä maajoukkueratsu Jori Isomäen valmennuksessa. Hiihtoladun, missä olen viettänyt paljon aikaa IF Minkenin porukan kanssa. Toimittajan kysymykseen, miksi niin pienestä kaupungista tulee näin monta maajoukkueurheilijaa, en ole löytänyt selvää vastausta. Suomenkieliseltä Pohjanmaalta tunnettu hyvä luotto omiin kykyihin ei näy täällä, enemmän tosiaan Janten laki vallitsee. Täällä on kuitenkin helppo kokeilla ja aloittaa eri urheilulajeja, siitähän kaikki ainakin alkaa.

Välillä katson huolistuneena, kuinka nopeasti nuoret pitäisivät erikoistua johonkin tiettyyn urheilulajiin. Olen vahvasti sitä mieltä, että on vain hyväksi, että harrastaa monta eri lajia nuorena ja en usko, että se on haitannut omaa kehitystä juurikaan. Syy, miksi toisen kaapinoven urheilijat ovat tänään niin paljon tärkeämpiä kuin toisen on yksinkertaisesti se, että pidin suunnistuksesta eniten. Kadun pihoilla järjestimme Filip Brunellin kanssa omia leikkimielisiä kisoja, itse tehdyillä kartoilla. Tältä kadulta alkoi unelmointi.

Mitä mieltä olet itse omasta kotipaikkakunnaltasi? Jotkut rakastavat sitä aina. Jotkut alkavat vihata sitä, mutta pystyvät jossain vaiheessa antamaan anteeksi sen vioille. Jotkut vihaavat sitä ikuisesti. Riippumatta kumpi näkemys kuvaa suhdettasi parhaiten, on hyvä tietää kuka olet ja mistä olet tullut. Elämä on saattanut kohdella sinua hyvin tai huonosti, mutta kannattaa miettiä, kuka oikeasti olet kaiken tuon takana. Vastaus siihen voi ehkä löytyä omasta vanhasta huoneestasi. Tie, millä kerran olemme kulkeneet, jättää aina jälkensä.

Fredric Portin

Our Christmas gift: 24 answers you always wanted to know

This Christmas we asked 24 different athletes running VJ Sport one question each. Read below 24 answers you always wanted to know.

1. Sara Hagström, Swedish orienteer: Your favorite substituting training?

My favorite substitute training is long distance xc skiing with my sister on a sunny day!

img_0101

 

2. Olav Lundanes, norwegian orienteer: What is your biggest dream at the moment related to sports?

My biggest dream is to win both the middle, long and relay at the same WOC. I am getting closer, but there are still a lot of improvements that need to be done to achive it.

3. Anna Bachman, Swedish orienteer: How to get rid off being too nervous before competitions?

I try to think of what I can affect, like the technical performance and my worm up preparations. And not think about what I can’t affect on the competition day, like my physical shape or other conditions. If I do as good as I know I can do technically, it will be a very good race. That thought calms me down if I’m to nervous.

img_0102

4. Saila Kinni, Finnish orienteer: Key to successful relay team?

It is relaxed, encouraging and joyful team spirit, where you can be as you are and orienteer as good as you can. There is no need to pretend a superhero!

img_0100

 

5. Ida Bobach, Danish orienteer: Favorite orienteering terrain in the world and arguments for that?

The terrrains from WOC 2011 in France (middle final and relay). I felt so entertained when I was running in these terrains. The terrains were full of small features and that made the orienteering really difficult and fun.

6. Severi Kymäläinen, Finnish orienteer: What are the biggest differences between Suisse and Finnish orienteers?

The swiss are in general more laid-back, faster with the compass, and better in tolerating shitty terrains. However, they are yet to understand night-O and the misery a seemingly endless winter causes.

7. Florian Howald, Suisse orienteer: What are the biggest differences between Suisse and Finnish orienteers?

I think we Swiss orienteers in general are very structured, rational and well planned in training and orienteering. Sometimes I miss the trainings close to the limit, the spontaneous actions or the crazy stuff you can experience easily with Finnish orienteers, such as 3h-o-trainings, 4-session-days or camps where the last session is called ’arkunnaula’ (last nail to the tomb). But I have had a lot of fun with both Swiss & Finnish orienteers and I think we are not too different after all: Also with my Swiss friends I can enjoy a good amount of Löyly in Sauna after a hard session.

8. Mikko Sirén, Finnish orienteer: How to react when you don’t achieve your goal?

Analyze your performance and take pros and cons from race. But remember to focus good things and do it like that next time!

dz9r8882

 

9. Miika Kirmula, Finnish orienteer: Favourite orienteering training and arguments for that?

O-intervals in a small group, after each interval chasing start to the next interval.
Great training for handling the pressure in different kind of situations. Another benefit in group trainings that you’ll be pushing harder yourself.

dz9r1671

 

10. Jonathan Albon, British/Norwegian all-round athlete: What is the most important skill needed on skyracing?

To be able to run on technical train. Without this skill it would be impossible to finish a skyraces within the time cutoffs, in addition to this the routes are often along exposed mountain passes where a slip or a trip can prove fatal.

11. Minna Kauppi, Finnish orienteer: Is there something you learned during your elit orienteering career that has helped you extra much now after your career in “normal” life?

I’ve always been active with my studies, own managering and other possibilities, which have helped me to create good skills and great contact network during my sports career.

minna7

12. Lucas Basset, French orienteer: Where to go for active holiday in France?

The best place is of course Font-Romeu in the Pyreenees, both for a training camp or for sports holidays. You’ll find everything there: snow in winter, great weather in the summer, awesome orienteering maps, beautiful hikes in the mountains, lakes to swin in or hot springs to bath in. Everything is over 2000m over the sea level, and if you’re lucky you can have a run with Mo Farah or Martin Fourcade who spend a good part of the year there!

img_5377

 

13. Karin Karlsson, Swedish OCR-athlete: How to start OCR training?

Well, the sport OCR is basically moving your body forward, concurring obstacles on the way. If you’re about to run your first OCR, track down your strengths and weaknesses. Find a place where you can practice techniques on obstacles so you have tried it before the actual race, some techniques are really easy, you just need to practice it before the race.

14. Thierry Gueorgiou, French orienteer: One tip to improve orienteering technique?

Be honest with yourself and never go to bed without knowing what’s the true reason behind a mistake. Come back the next day and start fresh again!

dz9r8984

 

15. Fredric Portin, Finnish orienteer: A lot of orienteers move to Halden – is it worth it?

It’s definately worth it, the number of orienteerers moving there every year is a evidence of that. Halden SK really want to focus on the training environment and those, who really highlight the training atmosphere there instead of going to training camps whole winter really enjoy Halden. The many events for the whole club, the high class orienteering trainings and the smile on everybody’s faces is what I will miss most from our time in Halden. I also understand why that many orienteering families settle down in the small city; it’s great to live in the Mecca for orienteerers, no matter on which level you are competing.

16. Elias Kuukka, Finnish orienteer: How to react when your little brother beats you?

Well… then he must have done really well;)

img_5318

 

17. Anton Kuukka, Finnish orienteer: How does drawing maps improve your orienteering technique?

Mapping improves my map-reading skills and 3D-visualization. It also challenge my ability to concentrate.

18. Anton Johansson, Swedish orienteer: How to stay away from being injured?

The most important thing is to listen to your body. I know my body pretty well after experienced a few injuries the last years. I know when I should take it easier and when it’s just full speed in my training.

19. Annika Billstam, Swedish orienteer: To what pay attention on eating as a vegetarian athlete?

I’m always careful to refuel with protein which is often quoted as the nutrient that vegetarians won’t get enough of (e.g.egg. milk, cheese, eggs, beans, tofu) + food rich in iron, zinc, calcium, vitamin B12 and riboflavin. To be sure I meet my needs when I train hard I take supplements designed for vegetarians with these vitamins and minerals bought at the pharmacy.

20. Lotta Kirvesmies, Finnish orienteer: What can an orienteer learn from Australia?

I would say a lot, but for orienteering the courage to run fast enough is important as well as getting to know new terrains. In general Australians are way more laid-back than Finns and I wanna take home with me the ”no worries”-attitude.

img_0092

 

21. Jerker Lysell, Swedish orienteer: How to become mästarn?

Buy a cap and spend your days in a swimming pool.

22. Hannu Airila, Finnish orienteer: How to combine work and trainings on elit athlete level?

The key is to find a good balance between the training and work. I make calendar reservations for the important trainings to be sure they will be at the first priority. The main problem is to find enough recovery time. I put focus on good sleep at nights and 2-4 times a week I take a small nap on the afternoon.

23. Maja Alm, Danish orienteer: Where to find motivation?

Motivation is very important when you want to have an elite carrer. For it is important to have high but realistic goals that I’m training hard to reach. I find it very motivating to complete a very hard training periode and really puch my limit of what I think I can do. What is really important for me to keep my motivation over time is to have an off season periode, where I’m trying to all the things and see all the people that I don’t always have time to during the season.

24. Santa Claus: Will you bring me VJ Sport shoes this Christmas?

Ho-ho-hoo, that is a secret you will find out sooner or later! If you for some reason don’t get them, I have heard that nowadays they are even sold on some stores and not only produced on my huge Christmas gift factory. Can you imagine that?

santa

Suunnistusfiiliksiä Australian auringon alta

Terveisiä täältä pallon toiselta puolelta Melbournen auringon alta! Täällä kelpaisi lomailla tai reppureissailla, mutta itselläni kyse on yhdistetystä työ- ja treenimatkasta. Matkustin tänne lokakuun alussa suunnistuskaverini Nooran kanssa opettamaan suunnistusta sekä pitämään paikallisille harjoituksia, ja vielä muutaman viikon verran reissua on jäljellä. Tällaisesta mahdollisuudesta kuulin ensimmäistä kertaa kesällä ollessani JWOC-reissulla Sveitsissä ja kun välivuodelle ei muitakaan suunnitelmia ollut, kuulosti treeniloma auringon alla pienillä valmentajan hommilla höystettynä aika hyvältä vaihtoehdolta. Enkä ole katunut.

img_0092

Työhömme täällä kuuluu suunnitella ja pitää 2-4 kertaa viikossa harjoituksia paikallisille suunnistajille käytännössä ruoka- ja asumispalkalla. Harjoitusten lisäksi olemme muun muassa opettaneet koululaisille suunnistusta ja tutustuneet meille aivan uuteen suunnistusmuotoon, jota paikalliset kutsuvat nimellä street-orienteering. Usein harjoitusten suunnittelu on ollut haastavaa vieden aikaa enemmän kuin ikinä osasin edes kuvitella. Osa syy lienee ehkä se, ettei meillä kummallakaan ollut aiempaa kokemusta ocadin käytöstä sen enempää kuin ratojen suunnittelustakaan. Ei tässä vielä reilun parin kuukauden jälkeenkää voi itseään ekspertiksi kutsua, vaikka paljon olemmekin oppineet. Radat eivät todellakaan ilmesty kartalle sormia napsauttamalla eivätkä rastit kävele metsään omin jaloin. Kotona valmiisiin suunnistusharjoituksiin pääsy tuntuu toivottavasti luksukselta, jota tämän reissun jälkeen osaa varmasti arvostaa paremmin!

img_0093

img_0099

 

Suunnistus täällä Australiassa on melko vähän harrastettu laji; oikeastaan harva edes tietää mistä koko hommassa on kyse. Välimatkat metsiin ovat pitkiä, mutta silti Australiasta löytyy hienoja ja haastaviakin suunnistusmaastoja, joista olemme jo aika montaa reissun aikana päässeet kokeilemaan. Muutama viikko sitten leireilimme Bendigossa, ja siellä muutaman hyvän sprintin lisäksi pääsimme kartoittamaan maastopankkiamme taas aivan uusiin metsiin. Vuoden 1985 MM-kisamaasto Kooyoora oli helteestä huolimatta huikea! Ei +30 asteen lämpö eikä edes jalkoihin liimautuvat mustat trikoot saaneet hymyä hyytymään kun Irockit jalassa kirmasin menemään moottoritieltä tuntuneita kallioita. Kallioiden ja isojen kivien vuoksi Kooyooraa kutsutaankin täällä nimellä granite terrain. Vaikka maasto näyttää kartalla kiviseltä, on maastopohja kuitenkin hyvin juostavaa ja näkyväisyys pääosin niin hyvää, että upeita maisemiakin oli tarjolla. Kooyoorasta tulikin ehdottomasti lempparein suunnistusmaasto tähän mennessä reissua!

img_0095img_0096Kooyooran ja Kangaroo crossingin kaltaisten maastojen lisäksi toinen aivan uusi tuttavuus täällä on ollut metsät, joista on kaivettu ennen kultaa. Nämä gold mining- maastot ovat erityisen hienoja siksi, että oikeastaan kaikki pinnanmuodot ovat miehen ja lapion aikaansaannosta. Rowdy Flat oli ehkä hienoin ja haastavin esimerkki tästä. Kaivannot muistuttivat paikoin kuin suurta labyrinttiä, jonka ansaan taisin jopa kerran eksyä. Erityisiä näistä vanhoista kullankaivuumaastoista tekee myös se, ettei tällaisia löydy Suomesta. Kallioita ja kiviä niinkin, mutta Rowdy Flatin tapaisiin kaivantoihin harvoin törmää.

img_0098

Näiden kahden aika erityisen ja hienon maastotyypin lisäksi Australiasta löytyy myös vähän tylsempiä spur/gully maastoja. Nimensä mukaan näissä maastoissa notkot ja nenät ovat avainasemassa, mutta vaikka muodot ovat usein hyvinkin laakeita, on näkyväisyys niin hyvää, että suunnistus Kooyooran tai Rowdy Flatin jälkeen on aika helppoa. Vaikka suunnistus teknillisesti poikkeaa näissä kolmessa maastotyypissä hyvinkin paljon toisistaan, on oikeastaan kaikissa meidän täällä kokemissa metsissä ollut yhdistävänä tekijänä kova pohja sekä kohtuullisen hyvä näkyväisyys. Isoista mäistä huolimatta fyysisesti täällä selviää helpommalla kuin Suomessa, sillä aluskasvillisuus ja suot puuttuvat. Varvikossa ei tarvitse rämpiä. Irockit ovat olleet tällä reissulla korvaamattomat ja maastossa kuin maastossa nappivalinta. Pitoa sileillä kallioilla, kivikoissa kuin myös jyrkissä heinikkoisissa alamäissä karkoittaen käärmeet tieltäni. 😉

img_0097

Reissun loppu häämöttää jo edessä ja vaikka kotiin on aika kiva palata, jään Australiaa varmasti kaipaamaan. Kotiin veisin täältä mielelläni aurinkoa ja kivoja kahviloita tietenkään biitsejä ja maisemia unohtamatta. Koska aurinkoa ja hiekkarantoja voi olla kuitenkin haastavaa pakata reppuun, olen yrittänyt parhaani mukaan imeä itseeni suunnistusopin ja vauhdin lisäksi aussien ystävällisyyttä ja rentoa elämänasennetta kotiin viemisiksi. Vaikka tämäkään reissu ei ole vielä ohi, tänne takuulla vielä palaan.

/Lotta Kirvesmies

img_0091

Avainharjoitukset 2016

Olin lupautunut tälle viikolle pitämään maajoukkueen infoleirillä esitelmän aiheesta kunnon ajoittamisesta. Töiden puolesta kiireisen syksyn takia en kuitenkaan päässyt osallistumaan Tampereen-leirille, joten avaan muutaman kirjoituksen sarjassa hieman niitä avainharjoituksia ja mennen kauden suunnitelmaa, joiden ansiosta onnistuin tekemään yhden kauden parhaista suorituksista kauden pääkisassa Strömstadissa. Tässä ensimmäisessä osassa keskitytään taidolliseen valmistautumiseen.

neitvuori
Neitvuoren SM-keskimatka tarjosi Strömstadia parhaimmillaan. Kartta Anttolan Urheilijat

Kisoja vai kovia treenejä?

Minulle on usein vaikea keskittyä riittävän hyvin kisoissa, joissa ei ole merkittävää panosta. Fokus on usein liikaa juoksuvauhdissa tai suunnistustekeminen on hyvin puutteellista, mikä johtaa pieniin tai isompiin virheisiin. Esimerkiksi kevään Siilin Rastin kansallisissa tein kauden huonoimman kisasuorituksen, kun itse kisan tuloksella ei ollut suurta merkitystä suuntaan tai toiseen.

Olen huomannut, että kilpailunomaisessa harjoituksessa pystyn keskittymään suunnistukseen hyvin ja tekemään hyviä suorituksia, vaikka niissä tuloksilla ja suorituksilla on harjoituskilpailujakin vähemmän merkitystä. Onnistuakseen nämä treenit vaativat kuitenkin hyvän treenikaverin, jonka avulla treeniin saa luotua riittävän kilpailunomaisen asetelman.

Kilpailurutiineja pitää harjoitella riittävästi, jotta ne tulevat selkärangasta itse kisatilanteessa. Thierry ihmetteli MM-kisojen banketeissa kesän olematonta kisamäärääni, kun hän itse tykkää hakea kisarutiineja kilpailemalla. Kuluneena kesänä kisastartteja minulle kertyikin poikkeuksellisen vähän: Jukolaa seuranneena kahden kuukauden jaksona kilpailin vain kolmesti: MM-katsastusten keskimatka juhannuksena, Varsinais-Suomen rastipäivien keskimatka heinäkuun lopussa ja keskimatkan MM-kisa elokuussa.

Malli tyyppitreenistä: http://3drerun.worldofo.com/2d/index.php?idmult%5B%5D=-369479&idmult%5B%5D=-369661

Relevantteja harjoituksia

Kisojen sijaan keskityin laadukkaisiin ja mahdollisimman relevantteihin kilpailunomaisiin harjoituksiin. Näihin harjoituksiin sain suunnittelu- ja treeniseuraa Markus Räsäseltä, jolla riittää virtaa ja ideoita hyvien treenien tekemiseen. Keväällä ja kesällä kävimme Markuksen kanssa tekemässä Strömstad-treenejä milloin missäkin: iltapuhteiksi saatettiin ajaa Kuopiosta Nurmekseen tai Hankasalmelle 3,5 kilometrin mittaisen treenin takia, jos tarjolla oli vain relevanttia maastoa. Lisäksi vastaava treeni tehtiin Vuokatin-leirillä Porttivaaran rinteillä.

Strömstadin maastot olivat sen verran raskaita, että niissä leireileminen oli lihaksistolle hyvin väsyttävää eikä kovien harjoitusten tekeminen väsyneillä lihaksilla ollut niissä maastoissa ollut järkevää. Osoittautui hyväksi treenata mallilla, jossa tehdään kova treeni kerran viikossa tuoreilla jaloilla relevantissa maastossa.

Kuten aina, myös leirit olivat kuitenkin tärkeässä roolissa. Edellisen syksyn Strömstadin leirillä haettiin tuntumaa maaston erityispiirteisiin, SM-keskimatkan jälkeen leireilimme viikon Anttolan ja Puumalan kalliomaastoissa ja heinäkuussa oli kisajoukkueen viimeistelyleiri Ruotsissa pääkallopaikalla.

hus1strom1

hus2

strom2

 

 

 

 

 

 

MM-kisojen ratamestari oli ottanut oppia Husqvarnan radasta Sipoosta

Hyvien harjoitusten kruununa toimi Huskvarna-kisojen koejuoksu kolme päivää ennen MM-kisoja. Sipoonkorven maasto ja rata olivat todella relevantteja Strömstadin suhteen – jopa lähellä hurisevaa moottoritietä myöten. Taidollisen itseluottamuksen suhteen viikkotreenit olivat avainasemassa teknisesti onnistuneessa kisasuorituksessa. Kisan aikana fiilis oli kuin takapihalla juostessa: tämä on nähty ennenkin.

Kaiken kaikkiaan kauden pääkisoihin kannattaa hakea maaston tyyppielementtejä aktiivisesti koko talven ja kauden ajan. Vaikka treenimaasto vastaisikin vain pieniltä osin tulevaa kisamaastoa, voi jokaisesta harjoituksesta poimia yksittäisiä elementtejä jotka pala palalta valmistavat tulevaan koitokseen. Samalla tulee tehtyä aktiivista ajatustyötä tulevien kisojen maastotyypin sisäistämiseen. Taidollinen itseluottamus rakentuu pala palalta, ja pitkäjänteinen valmistautuminen on edellytys riittävän itseluottamuksen saavuttamiseksi. Koskaan ei voi tietää tarkasti mitä kisassa on luvassa, mutta aina voi olla siihen hyvin valmistautunut.

Thierry tuo Ruotsin maajoukkueeseen taitoa

Maailman paras suunnistaja, metsämatkojen vakiomitalisti, Thierry Gueorgiou ilmoitti kuukausi sitten jatkavansa huippu-uraansa vielä yhden kauden verran (http://www.vjsport.fi/fi/farewell-tour-2017/). Tuolloin Thierry ei vielä paljastanut jatkosuunnitelmiaan, mutta nyt Ruotsin suunnistusliitto kertoo 25.11. ilmestyneessä tiedotteessaan Thierryn ryhtyvän Ruotsin maajoukkueen apuvalmentajaksi. Suunnistustekniikastaan ja -taidostaan tunnettu ranskalaissuunnistaja vastaa maajoukkueessa juuri taitopuolesta.

-Odotan tulevaa innolla. Tämä tuntuu luonnolliselta askeleelta, sillä olen jo pitkään miettinyt valmentamista. Inspiraationlähteenäni toimii isäni, joka on toiminut Ranskan maajoukkueessa, kertoo Gueorgiou Ruotsin suunnistusliiton tiedotteessa.

dz9r9081

Thierry keskittyy tällä hetkellä täysillä ensi kesänä Viron Otepäässä järjestettäviin MM-kilpailuihin. Uusi valmennustyö alkaa ensi syksynä pikkuhiljaa suunnitteluun osallistumalla, ja itse valmentajan roolista tulee Uppsalassa puolison Annika Billstamin kanssa asuvan miehen päätyö vuoden päästä. Thierry ja VJ Sport ovat tehneet pitkään yhteistyötä, joka tulee jatkumaan, sillä tarvitseehan valmentajakin kengät!

Ruotsin suunnistusliitossa iloitaan värväyksestä ja tulevaa odotetaan innolla.

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan

”Ois kai siistii antaa periksi
Toteais vain kylmästi
”Ei tästä mitään tuu”
Lähtis kävelemään
Painais oven kiinni perässään”

Niin synkästi kuin tämä teksti alkaakin, tarkoitus ei ole mollata itseäni täysin. Urheilijan elämä ei kuitenkaan ole pelkkiä ihania hetkiä, joten sen takia otan sen myös esille. Yllä olevat tekstirivit (tiedätte varmasti mistä biisistä) kuvaavat melko hyvin minun suhdettani urheiluun tänä syksynä. Minulla on myös aikaisemmin ollut tyhjä olo MM-kisojen ja pitkän kauden jälkeen, mutta olen kuitenkin aina tiennyt, että kyllä tämä tästä jatkuu. Tällä kertaa en ollut yhtä varma.

img_7587

En ole mikään vanhus, mutta en myöskään ole enää nuori. Monia hyviä vuosia suunnistajana voisi hyvinkin olla edessä. Sisälläni oli kuitenkin ainoastaan sellainen kysymys, että mitä järkeä tässä huippu-urheilijan elämässä oikein on. Jos päätös koskisi vain minua, asia olisi ehkä helpompi, mutta nyt kuvioon kuuluu myös vaimo ja kaksivuotias tytär. Maajoukkue-urheilijana joutuu olemaan melko usein pois kotoa ja taloudellisesti en todellakaan auta perhettäni eteenpäin. Haluaisin, että minusta olisi heille hyötyä. ”Tavallinen elämä” koputtaa ovelle.

Eniten pohdin siis huippu-urheilun merkitystä ja tarkoitusta ylipäätään. Siitä ollaan keskusteltu paljon mediassa viime aikoina. Minun kohdallani tunne riittämättömyydestä ehkä pohjautui siihen, että menin sata lasissa kohti MM-kisoja ja kisojen jälkeisestä pettymyksestä oli vaikea päästä eroon. ”Tällä tuotolla on turha jatkaa tällä tasolla, onhan elämässä paljon muutakin”.

Kyllä minä tiesin, että suurin osa näistä möröistä on vain minun päässäni, mutta tällä kertaa niistä oli vaikeampi päästä eroon kuin aikaisemmin. Tietyt ajatukset eivät vain häviä, vaikka tietää, että ne ovat vääriä. Kilpailu tai edes harjoittelu ei enää tuonut mielihyvää, sen takia lopetin kauden vähän aikaisemmin kuin kalenteri näytti. En nauttinut suunnistuksesta ja se näkyi myös tekemisessä ja tuloksissa. Parempi sitten, että nuori innokas lupaus sai ottaa paikkani MC-finaalissa Sveitsissä.

img_3341

Tiesin, että tarvitsisin aikaa ajatella, jotta into palaisi. Perheen, arkipäivien ja opintojen takia ei ensin meinannut löytyä sellaista aikaa, mutta sitten pääsin parhaaseen mahdolliseen paikkaan pohtimaan näitä juttuja, eli metsään. Olen nuoresta asti metsästänyt isoisäni kanssa, mutta Turkussa ja Haldenissa vietettyjen vuosien aikana metsästys on jäänyt vähemmälle. Nyt, kun muutimme ”takaisin” Pohjanmaalle, pystyin taas osallistumaan enemmän ja se teki minulle hyvää. Ei ensisijaisesti jännityksen takia, vain mahdollisuudesta ottaa mittaa itsestäni.

Eri pikkujutut loksahtivat kohdalleen ja palasin metsästä paremmalla tuulella kuin ennen. Ei tämä urheilu ihan pelkkää ajanhukkaa ole. Ymmärsin, mitä ihmiset ovat, usein rivien välistä, yrittäneet minulle kertoa. Uusi olympiakomitean johtaja, suunnistaja Timo Ritakallio on aivan oikean asian äärellä, kun hän haastattelussa kertoi, että Suomalaisten urheilumenestys on tärkeää kansallisen itsetunnon kannalta. Tämä on aivan totta ja aina ei huomaa, kuinka monta ihmistä seuraa ja kannustaa taustalla, kun itse olen lähtöviivalla. Varsinkin sen jälkeen, kun muutimme Pohjanmaalle, monet ihmiset ovat tulleet kertomaan, kuinka paljon se merkitsee, että olen mukana kamppailemassa.

Hirvimetsällä nämä kommentit saivat ehkä jopa isomman merkityksen kuin lausujat olivat ajatelleet. Ihminen voi valita, missä asuu, muttei sitä, mistä on kotoisin. Pohjanmaan yhteisöllisyys voi olla sekä hyvästä että pahasta, mutta minulle oli mukava huomata, kuinka paljon jotkut arvostavat, että ”Pohjanmaan poika” pärjää. Kun seuraan junioreiden treenejä, näen myös esikuvan merkityksen nuorten kasvoissa. Nämät ja muut oivallukset auttoivat minua näkemään, että ehkä ura huippu-urheilijana ei kuitenkaan ole niin paljon huonompi kuin mikään muukaan työ. Olen myös onnellinen, että perhe ja muut läheiset ihmiset tukevat minua joka tilanteessa. Ilman vaimoni ymmärrystä, tukea ja rakkautta mikään ei minulta onnistuisi. Kiitos valtavasti tästä, Laura. Minä rakastan sinua.

Jatkan siis maajoukkueessa ja tällä hetkellä ei ole kiirettä työelämään. Sen sijaan pieni piru olallani muistuttaa koko ajan, että opinnot pitäisi saada valmiiksi. Haluaisin karkoittaa tämän ja sen takia opiskelen vähän enemmän tänä vuonna, jotta voisin valmistua äidinkielen opettajaksi viimeistään ensi vuoden syksyllä. Oikeastaan opiskelu vie kyllä vähän enemmän aikaa ja vaivaa kuin urheilun kannalta olisi ihanteellista, mutta olkoon sitten niin. Tiukka kasvatustieteen harjoittelujakso järjestetään vain keväisin ja se pitää joka tapauksessa suorittaa joskus. Katsotaan sitten, mitä teen, kun olen valmistunut koulusta. Jos vielä silloin haluan panostaa täysillä urheiluun, oven pitäisi vielä olla auki.

img_9453

Nyt treenit maistuvat taas. Into urheiluun palaa ja se on tärkein asia. Vielä ei ole paljon treenitunteja alla, mutta harjoittelun laatu on nyt pari-kolme viikkoa ollut ihan hyvä. Myöhemmin saa nähdä, kuinka paljon aikaa opinnot vievät ja kuinka paljon pystyn treenaamaan. Voi olla, että ensi vuoden aikana tavoite ei ole ottaa isoja harppauksia eteenpäin, vaan enemmän pysyä samalla tasolla. Jotta jaksaisin jatkaa, minun täytyy uskaltaa tehdä tiettyjä juttuja kuten itse näen parhaaksi, ja nyt uskon löytäväni kultaisen keskitien minulle. Ensimmäiseksi toivoisin Pohjanmaalle lunta, ilmoittauduin nimittäin Vasaloppetiin. Kyllä tästä vielä jotain tulee.

Porren