Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan

”Ois kai siistii antaa periksi
Toteais vain kylmästi
”Ei tästä mitään tuu”
Lähtis kävelemään
Painais oven kiinni perässään”

Niin synkästi kuin tämä teksti alkaakin, tarkoitus ei ole mollata itseäni täysin. Urheilijan elämä ei kuitenkaan ole pelkkiä ihania hetkiä, joten sen takia otan sen myös esille. Yllä olevat tekstirivit (tiedätte varmasti mistä biisistä) kuvaavat melko hyvin minun suhdettani urheiluun tänä syksynä. Minulla on myös aikaisemmin ollut tyhjä olo MM-kisojen ja pitkän kauden jälkeen, mutta olen kuitenkin aina tiennyt, että kyllä tämä tästä jatkuu. Tällä kertaa en ollut yhtä varma.

img_7587

En ole mikään vanhus, mutta en myöskään ole enää nuori. Monia hyviä vuosia suunnistajana voisi hyvinkin olla edessä. Sisälläni oli kuitenkin ainoastaan sellainen kysymys, että mitä järkeä tässä huippu-urheilijan elämässä oikein on. Jos päätös koskisi vain minua, asia olisi ehkä helpompi, mutta nyt kuvioon kuuluu myös vaimo ja kaksivuotias tytär. Maajoukkue-urheilijana joutuu olemaan melko usein pois kotoa ja taloudellisesti en todellakaan auta perhettäni eteenpäin. Haluaisin, että minusta olisi heille hyötyä. ”Tavallinen elämä” koputtaa ovelle.

Eniten pohdin siis huippu-urheilun merkitystä ja tarkoitusta ylipäätään. Siitä ollaan keskusteltu paljon mediassa viime aikoina. Minun kohdallani tunne riittämättömyydestä ehkä pohjautui siihen, että menin sata lasissa kohti MM-kisoja ja kisojen jälkeisestä pettymyksestä oli vaikea päästä eroon. ”Tällä tuotolla on turha jatkaa tällä tasolla, onhan elämässä paljon muutakin”.

Kyllä minä tiesin, että suurin osa näistä möröistä on vain minun päässäni, mutta tällä kertaa niistä oli vaikeampi päästä eroon kuin aikaisemmin. Tietyt ajatukset eivät vain häviä, vaikka tietää, että ne ovat vääriä. Kilpailu tai edes harjoittelu ei enää tuonut mielihyvää, sen takia lopetin kauden vähän aikaisemmin kuin kalenteri näytti. En nauttinut suunnistuksesta ja se näkyi myös tekemisessä ja tuloksissa. Parempi sitten, että nuori innokas lupaus sai ottaa paikkani MC-finaalissa Sveitsissä.

img_3341

Tiesin, että tarvitsisin aikaa ajatella, jotta into palaisi. Perheen, arkipäivien ja opintojen takia ei ensin meinannut löytyä sellaista aikaa, mutta sitten pääsin parhaaseen mahdolliseen paikkaan pohtimaan näitä juttuja, eli metsään. Olen nuoresta asti metsästänyt isoisäni kanssa, mutta Turkussa ja Haldenissa vietettyjen vuosien aikana metsästys on jäänyt vähemmälle. Nyt, kun muutimme ”takaisin” Pohjanmaalle, pystyin taas osallistumaan enemmän ja se teki minulle hyvää. Ei ensisijaisesti jännityksen takia, vain mahdollisuudesta ottaa mittaa itsestäni.

Eri pikkujutut loksahtivat kohdalleen ja palasin metsästä paremmalla tuulella kuin ennen. Ei tämä urheilu ihan pelkkää ajanhukkaa ole. Ymmärsin, mitä ihmiset ovat, usein rivien välistä, yrittäneet minulle kertoa. Uusi olympiakomitean johtaja, suunnistaja Timo Ritakallio on aivan oikean asian äärellä, kun hän haastattelussa kertoi, että Suomalaisten urheilumenestys on tärkeää kansallisen itsetunnon kannalta. Tämä on aivan totta ja aina ei huomaa, kuinka monta ihmistä seuraa ja kannustaa taustalla, kun itse olen lähtöviivalla. Varsinkin sen jälkeen, kun muutimme Pohjanmaalle, monet ihmiset ovat tulleet kertomaan, kuinka paljon se merkitsee, että olen mukana kamppailemassa.

Hirvimetsällä nämä kommentit saivat ehkä jopa isomman merkityksen kuin lausujat olivat ajatelleet. Ihminen voi valita, missä asuu, muttei sitä, mistä on kotoisin. Pohjanmaan yhteisöllisyys voi olla sekä hyvästä että pahasta, mutta minulle oli mukava huomata, kuinka paljon jotkut arvostavat, että ”Pohjanmaan poika” pärjää. Kun seuraan junioreiden treenejä, näen myös esikuvan merkityksen nuorten kasvoissa. Nämät ja muut oivallukset auttoivat minua näkemään, että ehkä ura huippu-urheilijana ei kuitenkaan ole niin paljon huonompi kuin mikään muukaan työ. Olen myös onnellinen, että perhe ja muut läheiset ihmiset tukevat minua joka tilanteessa. Ilman vaimoni ymmärrystä, tukea ja rakkautta mikään ei minulta onnistuisi. Kiitos valtavasti tästä, Laura. Minä rakastan sinua.

Jatkan siis maajoukkueessa ja tällä hetkellä ei ole kiirettä työelämään. Sen sijaan pieni piru olallani muistuttaa koko ajan, että opinnot pitäisi saada valmiiksi. Haluaisin karkoittaa tämän ja sen takia opiskelen vähän enemmän tänä vuonna, jotta voisin valmistua äidinkielen opettajaksi viimeistään ensi vuoden syksyllä. Oikeastaan opiskelu vie kyllä vähän enemmän aikaa ja vaivaa kuin urheilun kannalta olisi ihanteellista, mutta olkoon sitten niin. Tiukka kasvatustieteen harjoittelujakso järjestetään vain keväisin ja se pitää joka tapauksessa suorittaa joskus. Katsotaan sitten, mitä teen, kun olen valmistunut koulusta. Jos vielä silloin haluan panostaa täysillä urheiluun, oven pitäisi vielä olla auki.

img_9453

Nyt treenit maistuvat taas. Into urheiluun palaa ja se on tärkein asia. Vielä ei ole paljon treenitunteja alla, mutta harjoittelun laatu on nyt pari-kolme viikkoa ollut ihan hyvä. Myöhemmin saa nähdä, kuinka paljon aikaa opinnot vievät ja kuinka paljon pystyn treenaamaan. Voi olla, että ensi vuoden aikana tavoite ei ole ottaa isoja harppauksia eteenpäin, vaan enemmän pysyä samalla tasolla. Jotta jaksaisin jatkaa, minun täytyy uskaltaa tehdä tiettyjä juttuja kuten itse näen parhaaksi, ja nyt uskon löytäväni kultaisen keskitien minulle. Ensimmäiseksi toivoisin Pohjanmaalle lunta, ilmoittauduin nimittäin Vasaloppetiin. Kyllä tästä vielä jotain tulee.

Porren

  • Fredric Portin Paimion Rastin väreissä juokseva maajoukkuesuunnistaja, joka on oppinut sen, että aina voi oppia lisää. Tulevaisuudessa Fredric haluaa opetella nauttimaan intohimostaan suunnistuksesta myös MM-tasolla, jolloin pakkopulla toivottavasti muuttuu mitalikakuksi.